Nyt jos koskaan kannattaa syödä sieniä! Metsät ovat edelleen pullollaan ainakin suppilovahveroita, joita voi käydä poimimassa todennäköisesti vielä ainakin parin viikon ajan. Sienet sisältävät valtavasti arvokkaita ravintoaineita ja vain vähän energiaa. Niitä kannattaa lisätä erilaisiin ruokalajeihin tai tehdä niistä ihan vartavasten nimensä mukaisia herkkuja. Milloinkohan italialaiset mahtavat keksiä meidän suppilot?
200 g kiinteää tofua
2 rkl makeaa soijaa
1 valkosipulin kynsi
4 dl risotto- tai avorioriisiä
Vettä paketissa olevan ohjeen mukaan
2 tl suolaa
1 iso ruokalusikallinen voita
1 iso sipuli
3 dl puhdistettuja sieniä
100 g pakasteherneitä
100 g (tai yksi) punainen paprika
1 rkl öljyä
1 tl yrttisuolaseosta
1/2 tl kuivattua timjamia
1. Kuutioi tofu ja laita se marinoitumaan makeaan soijaan ja murskattuun valkosipuliin
2. Kuumenna riisien keitinvesi, mausta se suolalla ja lisää kiehuvaan veteen riisit, sekoita
3. Riisien kypsentyessä pilko sipuli, sienet ja paprika ja kuullota ne sienien kanssa öljyssä, lisää joukkoon herneet, kuumenna ja lisää lopuksi marinoitu tofu
4. Valuta kypsät riisit ja mausta ne voilla
5. Sekoita riisit kauha kauhalta varovasti käännellen muiden ainesten joukkoon ja mausta lopuksi yrttisuolalla ja timjamilla
Tarjoile välittömästi ja nauti. Voita voi tietysti käyttää vähän enemmän kuin ohjeessa on suositeltu. Älä tee siitä kuitenkaan tapaa. Aitoihin risottoihin kuuluu se nokare voita, joilla risotto viimeistellään. Jos haluat, voit kruunata risoton vielä parmesanraasteella.
Olet ehkä huomannut, että rakastan tomaattia ja valkosipulia. Tässä on nyt kuitenkin resepti, jossa ei ole kumpaakaan! Lohi on mielialaruokaa. Eräiden tutkimusten mukaan omega-3 rasvahapot ehkäisevät masennusta. Siis rasvaisen kalan syöpöttely on suotavaa ainakin 3 kertaa viikossa. Kastike riittää parille ruokailijalle, tuplaa resepti, jos teet ruoan esim 4:lle.
Valitsemaasi pastatuotetta 100 g/ruokailija ja iso kattilallinen vettä sen keittämiseen
1 rkl suolaa
1 rkl oliiviöljyä (lisätään kypsennettyyn pastaan)
Sopiva pala purjosipulia (n. 5 cm pätkä)
1 tl oliiviöljyä
200 g kylmäsavulohta
1 rkl kaprismarjoja
2 dl kevytkermaa tai -rasvasekoitetta
1/2 tl mustapippuria (ja valitsemaasi yrttimaustetta)
1. Laita pastankeittovesi kuumenemaan ja mausta se suolalla (lisää kastikkeen valmistumisen aikana pastat kiehuvaan veteen ja sekoita pastatuotetta varsinkin keittämisen alussa kiinni tarttumisen ehkäisemiseksi)
2. Halkaise purjo pitkittäin, pese se ja viipaloi ohuiksi puolirenkaiksi
3. Viipaloi kylmäsavulohi
4. Kuullota purjosipulia hetki öljyssä, lisää joukkoon kalaviipaleet, pyöräytä kerran sekaisin ja lisää vielä kaprismarjat ja kevytkerma tai -rasvasekoite sekä mausteet
5. Keitä kastiketta kokoon, kunnes se kiinteytyy sopivaksi
6. Kaada pastoista keitinvesi pois ja lisää sekaan oliiviöljy
7. Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon ja nauti välittömästi parmesanraasteen kanssa
Tämä kastike ei yleensä vaadi lisättyä suolaa, koska kalassa itsessään on suolaa, kuin myös kaprismarjoissa ja parmesanjuustossa.
Ensinnäkin minun on todettava, että tähän keittokirjaan ei tule montaa reseptiä, jossa ei ole valkosipulia, siis tässäkin on. Voit (salaa) jättää sen pois, jos et pidä siitä - minä pidän! Sain tätä soppaa ensi kertaa jo vuosikymmeniä sitten ja aina vaan se pysyy suosikeissani.
150 g broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1 rkl öljyä
250 g perunaa
200 g kurkkua
1,2 l vettä
1 kanaliemikuutio
6 kokonaista mustapippuria
1 tl suolaa
1-2 valkosipulin kynttä
Sopivasti tilliä
1. Kuori ja suikaloi peruna ja kurkku (jos haluat, voit poistaa kurkusta siemenet)
2. Ruskista jauheliha kattilassa öljyssä ja murenna se samalla melko pieniksi murusiksi
3.Lisää perunasuikaleet ja kuullota niitä vielä hetki jauhelihan kanssa
4. Lisää joukkoon kurkkusuikaleet, vesi, kanaliemikuutio ja mausteet
5. Kypsennä keitto hiljalleen kypsäksi (noin 15 min.) ja viimeistele lopuksi valkosipulilla ja tillillä
Tarjoile keitto höyryävän kuumana paahdetun ruisleivän kanssa. Keitto maistuu oivalta vielä seuraavanakin päivänä (jos sitä sattuu jäämään yli).
Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullinen kasvisruoka! Valitse tähän herkkuun mieluummin pienehköjä zuccineja. Perunat kannattaa keittää edellisenä päivänä tai käytä viikon aikana tähteeksi jääneitä perunoita. Arvatenkin voit laiskuuden tai kiireen iskiessä käyttää tässäkin ruoassa sitä pakasteperuna(sipuli)suikaletta.
2 isoa tai 4 pientä kesäkurpitsaa
4 isoa keitettyä perunaa
1 rkl öljyä
1 rkl voita
1 tl suolaa
1 prk tomaattimurskaa
1-2 valkosipulin kynttä
1/2 tl mustapippuria
1 tl Kuivattuja yrttimausteita, esim. basilikaa
2 rkl korppujauhoa
Parmesanraastetta maun mukaan
1. Koverra siemenosa pois (lusikalla) pitkittäin halkaistuista kesäkurpitsoista
2. Esikypsennä kesäkurpitsat kovankypsiksi mikroaaltouunissa
3. Ruskista perunakuutiot öjly-voiseoksessa ja mausta ne suolalla
4. Kaada perunoiden joukkoon tomaattimurska ja hauduta hyvällä lämmöllä 10 min.
5. Mausta seos
6. Täytä kesäkurpitsat tomaattiperunaseoksella, ripottele pinnalle korppujauhot ja parmesanjuustoa
7. Kuorruta uunissa 200 asteisessa uunissa noin 20 min.
Tarjoile kesäkurpitsat sellaisenaan tai vaikkapa lammasmurekkeen, pihvin tai salaatin kanssa. Voit käyttää ohjeessa purkkitomaatin tilalla kypsiä (!) tuoreita tomaatteja, mutta lisää tällöin joukkoon yksi pieni purkki perinteistä paksua tomaattipyrettä.
Tämän ruokaalajin nimi kuullostaa ehkä erikoiselta. Kyseessä on kuitenkin muunnos hyvin perinteisestä italialaisesta kasvispitoisesta jauhelihakastikkeesta, jota voi tarjota spagetin kanssa tai osana perinteistä lasagnea, jonka ohje löytyy myöhemmin Keittokirja Blogista. Voit tehdä kastikkeen ilman pekonia, jolloin se on kevyempää.
1 rkl öljyä
1 keskikokoinen sipuli
1 pss suikalejuureksia TAI yhteensä 250 g porkkanaa, selleriä ja purjoa
1 pss pekonia
250 g valitsemaasi jauhelihaa
1 prk tomaattimurskaa
1 pieni prk tomaattipyrettä
1/dl vettä
1 lihaliemikuutio
1-2 valkosipulin kynttä
1/2 tl mustapippuria
1 tl valitsemaasi kuivattua yrttiä, esim basilikaa tai haluamasi määrä tuoreita yrttejä
1. Kuullota öljyssä sipulikuutiot ja juuressuikaleet, siirrä ne hetkeksi kulhoon
2. Paloittele pekoni ja ruskista se jauhelihan kanssa padassa
3. Lisää lihojen joukkoon kasvikset ja muut aineet, lukuunottamatta tuoreita yrttejä, jos käytät niitä (tuoreet yrtitr lisätään vasta lopuksi, juuri ennen tarjollepanoa)
4. Hauduta kastiketta hiljaisella tulella ainakin puoli tuntia, mieluummin hiukan pitempään
Keitä spagetti pakkauksessa olevan ohjeen mukaan 100 g kuivaa spagettia/henkilö. Aloita keittoveden kuumennus suurin piirtein samaan aikaan, kun alat haudutat kastiketta. Muista, että spagetti on parhaimmillaan juuri ja juuri kypsänä. Muista sekoittaa spagettia keittämisen alussa spagettien toisiinsa liimautumisen ehkäisemiseksi. Tarjoile tämä herkku aidon parmesanjuuston kanssa. Aikuisille kyytipojaksi sopii ehdottomasti täyteläinen italialainen punaviini!