Archives for: November 2005

Tässä ruokalajissa voit käyttää kasviksena munakoisoa ja/tai kesäkurpitsaa. Molempia on saatavilla ympäri vuoden kaikista marketeista ja hyvin varustetuista lähikaupoista. Ruoka on hyvin "välimerellistä" varsinkin, jos käytät molempia kasviksia. Pihvit sopivat pääruoaksi esim. salaatin tai perunasoseen kanssa tai lisäkkeeksi juhlavamman liharuoan kanssa. Ne sopivat myös alkupaloiksi muiden antipasti- tai tapastyyppisten alkupalojen kanssa.

400 g munakoisoa/kesäkurpitsaa
1 tl suolaa
300 g mustaleima emmentalia tai muuta voimakkaan makuista juustoa
Valmista maustettua tomaattikastiketta
Basilikan lehtiä
3 munanvalkuaista
3 dl korppujauhoja
3/4 dl oliiviöljyä
50 g voita

1. Kuori kasvikset, viipaloi ne noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi, suolaa ne ja anna maustua hetken
2. Leikkaa juusto n. yhden sentin paksuisiksi, kasvisviipaleiden kokoisiksi viipaleiksi
3. Levitä kasvisviipaleille tomaattikastiketta, lisää viipaleille juustoviipale ja tuoreita basilikanlehtiä ja nosta kanneksi toinen kasvisviipale
4. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kastele "pihvit" ensin valkuaiseen ja sitten korppujauhoihin ja paista kullankeltaisiksi voi-öljyseoksessa kohtuullisella, mutta ei liian kuumalla lämmöllä

Tarjoile "pihvit" haluamallasi lisäkkeellä välittömästi.

Mia
28.11.2005

Nasi goreng

Nasi goreng on alunperin kotoisin Indonesiasta. Tämä hienon kuuloinen ruokalaji voisi olla toiselta nimeltään itämainen paistettu risotto. Katkaraujen tilalla voi toki käyttää muitakin proteiininlähteitä, kuten broilersuikaleita. Myös erilaisia kasviksia, kuten papuja ja paprikaa voi lisätä ruokaan. Kaikkia mausteita, joita reseptissä on käytetty, saa etnisistä kaupoista ja nykyään myös monista hyvin varustetuista marketeista.

4 dl pitkäjyväistä riisiä
1,2 l vettä
2 tl suolaa

2 sipulia
3 rkl öljyä
150 g palvikinkkusuikaleita
2 tl currytahnaa
1/4 tl jauhettua korianteria
1/4 tl juustokuminaa
(suolaa)
150 g kuorittuja katkarapuja (pakaste tai säilyke)
Hienonnettua persiljaa maun mukaan

1. Keitä riisit
2. Kuori ja kuutioi sipuli ja kuullota se öljyssä
3. Lisää joukkoon keitetyt riisit, kinkku ja mausteet, paista, kunnes riisi saa väriä. Sekoittele koko ajan, jotta riisi ei pala pohjaan
4. Lisää joukkoon katkaravut ja persilja, kuumenna nopeasti ja tarjoile välittömästi

Voit tarjoilla ruoan kanssa sitruunalohkoja piristämään ruoan makua.

Broilerin rinta ilman nahkaa on proteiinirikasta ja sellaisenaan hyvin kevyttä syötävää. Se, mitä käärit mukaan kääröön, ratkaisee lopullisen energiapitoisuuden. Makua antavaa ja ateriaa täydentävän raaka-ainevalinnan ratkaisee omat mieltymyksesi. Ohjeessa on vain esimerkki kohtuullisen helposta ja kevyestä vaihtoehdosta.

4 kpl nahatonta broilerin rintafilettä (1/ruokailija)
4 rkl sitruunan mehua
1 tl sitruunapippuria
1 tl kuivattua rakuunaa tai tuoretta sopiva määrä

1 iso sipuli
200 g tuoreita (herkku)sieniä
1 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
1 dl kevyt creme fraichea

1. Laita broilerin rintafileet jokainen omaan folioonsa, mausta ne sitruunanmehulla, sitruunapippurilla ja rakuunalla, anna maustua hetki
2. Kuori ja lohko sipuli ja puhdista ja leikkaa sienet 2-4 osaan
3. Kuullota sipulilohkot ja ruskista sienet, mausta suolalla
4. Jaa sieni-sipuliseosta tasaisesti fileiden päälle ja kruunaa kokonaisuus lusikallisella kevyttä hapankermavalmistetta.

Hauduta ruokaa uunissa uunipannulla noin 20 min. ja tarjoile se keitetyn täysjyväriisin, perunapaistoksen tai/ja raikkaan vihersalaatin kanssa.

Mia
23.11.2005

Borssikeitto

Tämä keitto on alun alkaen venäläinen perinneruoka. Ruoka jakaa kansan kokolailla kahtia: toisille se on herkkua toisille varsinainen piina. Mielestäni Borssi(Bortschkeitto)kannattaa kokeilla ainakin kerran, jos ei muuten, niin sitten ainakin tiedät, kumpaan joukkoon kuulut ja samalla saat vaihtelua ruokavalioon. Keitto on myös kohtuullisen kevyttä ruokaa, joka kuitenkin täyttää vatsan tehokkaasti. Tässä ohjeessa käytän oikotietä lihan suhteen, joskin keiton valmistaminen keittolihasta pitkällä kaavalla olisi sitä perinteitä kunnioittavaa ruoanvalmistusta.

300 g naudanlihasuikaleita (tai kiireen iskessä nakkeja)
1 rkl öljyä
1,2 l vettä
1-2 kpl lihaliemikuutioita
(suolaa)
2 laakerinlehteä
Noin 8 kpl kokonaisia mustapippureita
100 g sipulia
300 g valkokaalia
300 g punajuurta
200 g perunaa
1 maustekurkku

1.Ruskista lihasuikaleet ja öljyssä, lisää joukkoon vesi ja mausteet, jätä hautumaan miedolle tulelle kannen alle
2. Kuori ja suikaloi kaikki kasvikset ja lisää ne keittoon, keitä keitto kypsäksi
3. Lisää lopuksi joukkoon suikaloitu maustekurkku ja kuumenna keitto höyryävän kuumaksi

Tarjoile keitto smetanan tai kevytsmetanan kanssa.

Mia
22.11.2005

Kasvispataa

Tämä ruoka soveltuu hyvin edistämään painonhallintaa, se on muutoinkin terveyttä edistävää ja sopii mainiosti "katumusruoaksi" esim. viikonloppu- tai pikkujoulumässäilyn jälkeen. Yhdessä annoksessa on alle 300 kcal.

300 g porkkanaa
500 g perunaa
200 g lanttua
200 g kukkakaalin nuppuja
100-200 g sipulia
2 rkl öljyä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
(valkosipulia jos pidät siitä)
1/2 tl mustapippurirouhetta
1/2 pnt persiljaa

1. Kuori ja lohko kaikki kasvikset
2. Kuumenna padassa öljy ja freesaa kaikki kaikkia kasviksia hyvä tovi (saavat kypsentyä jo kokolailla tässä vaiheessa) miedolla lämmöllä (lisää kukkakaalit viimeisenä)
3. Lisää joukkoon vesi ja kasvisliemikuutio sekä mausteet
4. Hauduta lempeästi kypsäksi kannen alla ja sekoittele kasviksia aika ajoin, tarkista maku
5. Lisää kypsään ruokaan hakattu persilja

Tarjoile ruoka joko sellaisenaan tai kuminalla maustetun raejuuston kanssa. Jos haluat herkutella ja pidät sinihomejuustosta, voin vakuuttaa, että ruoka on todella herkullista sinihomejuusto-kermaviilillä höystettynä!

1 2 3 4 >>

Keittokirja auttaa sinua arkipäivän ruokalistasuunnittelussa. Voit valita päivän ruaksi reseptien joukosta mieleisesi ruokalajin tai noudattaa keittokirjan päivittäisiä ehdotuksia, jolloin varmistat ruokavalion monipuolisuuden. Keittokirjan reseptit on laadittu siten, että jokainen osaa varmasti valmistaa kunkin ruokalajin. Reseptien yhteydessä on myös usein vinkki, joka helpottaa ruokalajin onnistumista ja estää sudenkuopat. Valitse ruokalaji jo edellisenä päivänä ja tee samalla itsellesi kauppalista, jolloin myös kaupassa käyntisi helpottuu!

Search

XML Feeds

powered by b2evolution free blog software