Category: Paistokset

Tämän ruoan valmistelet käden käänteessä joskin paistamiseen menee tovi aikaa. Paistamisen aikana voit nauttia alkuruoaksi kevyen salaatin, eihän niitä kasviksia, joita pitäisi syödä ainakin puoli kiloa päivässä, tarvitse aina syödä samanaikaisesti lämpimän ruoan kanssa. Kun syöt ne alkuruoaksi, pienempikin annos pääruokaa riittää ja sinun tulee seurusteltua perheen tai ystävien kanssa pitempään. Ruokailu kun parhaimmillaan on myös perheen tai ystävien kokoontumista, seurustelua ja yhdessä oloa!

600 g peruna-sipulisekoitusta
1 tl suolaa
300 g kylmäsavukirjolohta viipaleina
200 g suolakurkkukuutioita
1 prk kevyt creme fraichea
1 prk kevyttä ruoanvalmistuskermaa
2 rlk hunajaa
1 tl mustapippurirouhetta

1. Levitä voideltuun uunivuokaan kerroksittain suolalla maustettu peruna-sipulisekoitus, kalaviipaleet ja suolakurkkukuutiot
2. Sekoita creme fraiche, ruokakerma, hunaja ja pippuri keskenään ja kaada seos vuokaan
3. Kypsennä vuokaa uunissa 200 asteessa noin 45 min.

Nauti sellaisenaan hyvässä seurassa!

Mia
08.11.2005

Kuorrutettu broileri

Tämän ruokalajin raaka-aineena on käytetty kypsää grillibroileria, joita löytyy lähes jokaisesta kotimatkalla olevasta marketista tai lähikaupasta. Ateria valmistuu siis noin puolessa tunnissa keitettyine riisine, kaikkineen ja samalla kokki ehtii siemailla lasillisen viiniä, jos on viiniä mieli! Voit aloittaa ruoanvalmistuksen laittamalla täysjyväriisin kypsenemään. Tällä välin ehdit tehdä kuorrutetun broilerin valmiiksi.

1 kypsä broileri
2 pss valitsemiasi pakastevihanneksia, esim. parsakaalipaloja tai jotakin mieleistä vihannessekoitusta

50 g voita tai margariinia
50 g vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
3 dl kevytjuustoraastetta
(suolaa)
1/2 tl cayennepippuria
1 tl valitsemaasi yrttimaustetta

1. Perkaa broileri luuttomaksi
2. Laita valitsemasi kasvikset voidellun uunivuoan pohjalle ja päälle paloitellut, luuttomat brolilerinpalat
3. Sulata rasva miedolla lämmöllä teflonkattilassa, lisää jauho ja kypsennä seosta hetki
4. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon vesi kolmessa erässä, välillä tasaiseksi massaksi sekoittaen
5. Lisää joukkoon kasvisliemikuutio ja kypsennä noin 5 min.
6. Lisää joukkoon juustoraaste ja mausteet
7. Kruunaa kastikkeella broilerivuoka ja kuorruta se uunissa 250 asteessa noin 10-15 min.

Tarjoile ruoka keitetyn täysjyväriisin kanssa. Lisäkkeeksi sopii esim. "Usa"-ananassalaatti.

Mia
04.11.2005

Tandoorikana

Tandoorikana on kotoisin Intiasta. Perinteisessä suomalaisessa ruoanvalmistuksessa pääruoissa käytetään harvoin jogurttia. Meillä se on tyypillisimmillään välipalojen ja jälkiruokien raaka-aine. Nykyään kaupoista tosin löytyy jo jogurttituotteita nimikkeellä "ruoanvalmistusjogurtti". Tässä ruokalajissa jogurtti on marinadin pääraaka-aine. Hapanmaitotuotteilla on taipumus mureuttaa lihaa marinoimisen aikana, joten älä ylläty, jos broilerit kypsentyvät yllättävän nopeasti.

1 dl maustamatonta (kevyt)jogurttia
1 sipuli
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna (myös valmis raaste käy)
2 valkosipulinkynttä
1/2 sitruunan mehu
1/2 tl jauhettua kuminaa
1/4 tl jauhettua kardemummaa
1/4 tl jauhettua korianteria
1/4 tl cayennepippuria
1/4 tl kurkumaa
4-6 maustamatonta broilerin rintafileetä (koosta riippuen)

1. Kuori ja kuutioi sipuli
2. Sekoita jogurtin joukkoon sipuli ja kaikki mausteet. jos sinulla on tehosekoittaja, voit sekoittaa tahnan siinä tasaiseksi massaksi.
3. Laita broileripalat marinoitumaan seokseen edellisenä iltana tai vähintään 4-5 tuntia ennen paistamista
4. Paista broilerit kypsäksi öljytyssä uunivuoassa 225 asteisessa uunissa (noin 30 min.)

Tarjoile Tandoorikana esim pilahviriisin kera (so. freesaa riisiä ja sipulikuutioita öljyssä, lisää liha- tai kanaliemi ja kypsennä uunissa tai liedellä) tai vaihtoehtoisesti kasvisriisin kanssa.

Mia
03.11.2005

Tortilla

Tämä ruoka tulee Espanjasta. Espanjalaista munakasta voi syödä myös kylmänä. Tapasravintoloissa tämä onkin usein listalla kylmänä tapaksena, kolmion muotoiseksi "kakkupalaksi" leikattuna. Voit käyttää tässäkin ohjeessa pakasteperuna-sipulisekoitusta tuoreiden sijaan, jos haluat tehdä ruoanvalmistuksen erityisen nopeaksi ja vaivattomaksi.

3 keskikokoista perunaa (n. 300 g)
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
5-6 kananmunaa
1 dl vettä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippurirouhetta
1 rkl öljyä

1. Kuori ja suikaloi peruna ohuiksi suikaleiksi, kuori sipuli ja kuutioi se pieniksi kuutioiksi
2. Riko kananmunat kulhoon, riko niiden rakenne haarukalla ja lisää joukkoon vesi ja mausteet
3. Kypsennä perunasuikaleita ja sipulia paistinpannussa öljyssä miedohkolla lämmöllä, kunnes ne ovat miltei kypsiä (älä päästä paistumaa liikaa), purista joukkoon valkosipuli
4. Lisää pannulle 1 rkl öljyä ja munaseos. Hauduta tortilla kypsäksi miedolla lämmöllä mieluiten kannen alla
5. Käännä tortilla kannen tai lautasen avulla ja paista toinenkin puoli

Tarjoile runsaan salaatin kera. Jos haluat ateriasta ruokaisamman, voit tarjoilla sen kanssa hieman ruokaisampaa salaattia, kuten fetasalaatti.

Mia
21.10.2005

Broileri-juustopiiras

Tässä on ruokalaji, joka toimii yhtä hyvin lounasruokana, päivällisenä ja illanistujaisiin. Kasvisten laatua vaihtelemalla voit vaikuttaa ruokalajin arkisuuteen tai juhlavuuteen. Perusjuttu on tuo taikinapohja ja munakermaseos, täytettä voi muunnella aivan mielensä mukaan vaikka tässä esimerkissä käytänkin broileria ja kasviksia. Virallisesti tämän tyyppisten piiraiden nimi on Quiche, mutta "piiras" nimitys toimii meillä paremmin ja kuvaa ruokalajia selvemmin.

100 g voita tai margariini
2 dl vehnäjauhoa
2 rkl kylmää vettä

250 g broilerisuikaleita
200 g valitsemiasi pakastekasviksia
1/2 tl mustapippuriruohetta
1/2 tl currya/chilipippuria tms.
2 valkosipulinkynttä
150 g (kevyt)juustoraastetta

3 dl kevytkermaa
3 kananmunaa
1 tl suolaa

1.Sekoita pehmeään rasvaan vehnäjauhot, lisää joukkoon kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi massaksi.
2. Vuoraa taikinalla voideltu uunivuoka jauhoitetuin sormin ja esipaista pohjaa 175 asteisen uunin alaosassa (ei kuitenkaan uunin pohjalla) 15 min.
3. Pohjan paistuessa ruskista broilerit ja lisää joukkoon pakastekasvikset ja mausteet
4. Sekoita kevytkerma, kananmunat ja suola huolellisesti keskenään
5. Laita esipaistetulle piiraspohjalle broileri-kasvisseos ja juustoraaste ja kaada päälle munakermaseos.
6. Paista uunissa (175 astetta) 30 min., lisää lopuksi lämpöä 200 asteeseen ja ruskista vielä, kunnes piiras on kauniin värinen (10-15 min.)

Kasvissekoitusten asemesta voit käyttää tässä ruokalajissa myös tuoreita, esikypsennettyjä kasviksia. Esim. parsakaalista saa ihastuttavan piiraan. Piirakkaan sopii myös hyvin sienet ja lisämausteena voit käyttää vaikkapa kapriksia tai oliiveja. Täytteiden osalta tässä on vain mielikuvitus rajana! juustoraasteen voit jättää pois, jos haluat kevyemmän piirakan ja pohjaa voit keventää korvaamalla puolet rasvasta maitorahkalla. Minulle tulee huomenna vieraita, taidan tehdä heille piiraan latva-artisokasta ja auringon kuivaamista tomaateista.
Piiraan lisäkkeeksi sopii rapea tuoresalaatti tai/ja esim. tomaatti-sipulisalaatti.

Mia
12.10.2005

Täytetyt kesäkurpitsat

Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullinen kasvisruoka! Valitse tähän herkkuun mieluummin pienehköjä zuccineja. Perunat kannattaa keittää edellisenä päivänä tai käytä viikon aikana tähteeksi jääneitä perunoita. Arvatenkin voit laiskuuden tai kiireen iskiessä käyttää tässäkin ruoassa sitä pakasteperuna(sipuli)suikaletta.

2 isoa tai 4 pientä kesäkurpitsaa
4 isoa keitettyä perunaa
1 rkl öljyä
1 rkl voita
1 tl suolaa
1 prk tomaattimurskaa
1-2 valkosipulin kynttä
1/2 tl mustapippuria
1 tl Kuivattuja yrttimausteita, esim. basilikaa
2 rkl korppujauhoa
Parmesanraastetta maun mukaan

1. Koverra siemenosa pois (lusikalla) pitkittäin halkaistuista kesäkurpitsoista
2. Esikypsennä kesäkurpitsat kovankypsiksi mikroaaltouunissa
3. Ruskista perunakuutiot öjly-voiseoksessa ja mausta ne suolalla
4. Kaada perunoiden joukkoon tomaattimurska ja hauduta hyvällä lämmöllä 10 min.
5. Mausta seos
6. Täytä kesäkurpitsat tomaattiperunaseoksella, ripottele pinnalle korppujauhot ja parmesanjuustoa
7. Kuorruta uunissa 200 asteisessa uunissa noin 20 min.

Tarjoile kesäkurpitsat sellaisenaan tai vaikkapa lammasmurekkeen, pihvin tai salaatin kanssa. Voit käyttää ohjeessa purkkitomaatin tilalla kypsiä (!) tuoreita tomaatteja, mutta lisää tällöin joukkoon yksi pieni purkki perinteistä paksua tomaattipyrettä.

Mia
09.10.2005

Janssonin kiusaus

Milloin olet viimeeksi tehnyt perinteistä Janssonin kiusausta? Kokeilehan tätä reseptiä, joka on jonkin verran perinteistä kiusausta kevyempää. Tietysti, jos haluat herkutella oikein kunnolla, voit käyttää perinteistä kuohukermaa!

0,9 kg perunaa
100 g sipulia
tai noin 1kg perunasipulisekoitusta
(1 rkl oljyä)
(1 rkl voita)
1 prk anjovista
2 dl kevytkermaa
2 rkl vehnäjauhoa

1. Kuori ja suikaloi perunat, laita suikaleet kylmään veteen, jotta ne eivät mustu.
2. Kuori ja kuutioi sipuli TAI käytä valmista perunasipulisekoitusta
3. Kaada kaikki vesi pois perunoista ja freesaa perunasipulisekoitus kevyesti öljy-rasvaseoksessa
4. Lado uunivuokaan kerros peruna-sipulisekoitusta, väliin anjovikset (voit halutessasi paloitella ne) ja päälle loput perunasipuliseos.
5. Sekoita vehnäjauhot kevytkermaan ja kaada seos vuokan
6. Paista 200 asteisessa uunissa noin 40 min.

Voit tehdä kiusauksen myös annosvuokiin. Jotkut tapaavat laittaa vuoan pinnalle korppujauhoja ja voinokareita, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä. Janssonin kiusauksen kanssa lisukkeeksi sopii esim. punajuuriraaste tai etikkapunajuuret.

Mia
06.10.2005

Raejuusto-makkaramunakas

Kananmuna on oivallista ravintoa ja munakkaat helppoja ja nopeita ruokalajeja. Munakas viikossa helpottaa esim. kiireisen virkaäidin elämää kummasti. Muista, että munakkaat kannattaa paistaa aina teflonpannulla ja miedolla lämmöllä. Palanut munakas maistuu todella ikävältä! Tässäkin ohjeessa voit korvata pakasteen tuoreilla raaka-aineilla. Tällöin tarvitset 4 keitettyä perunaa kuutioituna ja yhden sipulin hienonnettuna.

1 tl öljyä
1 tl voita tai paistomargariinia
1 pss perunasipulisekoitusta ( pakaste)
1 pkt kuorettomia nakkeja (kokeile vaihteeksi myös esim. kalkkunanakkeja)
4 isoa kananmunaa
3 dl vettä
1 prk raejuustoa
Hyppysellinen mustapippuria
1/2 -1 tl suolaa
Tuoretta hienonnettua ruohosipulia tai valitsemaasi yrttimaustetta

1. Sekoita kulhossa kananmunat, vesi,raejuusto ja mausteet , sekoita rakenne rikki haarukalla
2. Ruskista hetki kevyesti perunasipulisekoitusta ja nakkeja öljy-rasvaseoksessa teflonpannulla miedolla lämmöllä
3. Kaada munaseos pannulle muiden raaka-aineiden päälle
4. Kypsennä pannulla miedolla lämmöllä reunoilta keskelle sekoittaen, kunnes munaseos on hyytynyt

Voit viimeistellä munakkaan tuoreella, hienonnetulla ruohosipulilla. Tarjoile munakas esim. ruokaisin salaatin kera.

Keittokirja auttaa sinua arkipäivän ruokalistasuunnittelussa. Voit valita päivän ruaksi reseptien joukosta mieleisesi ruokalajin tai noudattaa keittokirjan päivittäisiä ehdotuksia, jolloin varmistat ruokavalion monipuolisuuden. Keittokirjan reseptit on laadittu siten, että jokainen osaa varmasti valmistaa kunkin ruokalajin. Reseptien yhteydessä on myös usein vinkki, joka helpottaa ruokalajin onnistumista ja estää sudenkuopat. Valitse ruokalaji jo edellisenä päivänä ja tee samalla itsellesi kauppalista, jolloin myös kaupassa käyntisi helpottuu!

Search

XML Feeds

blogging tool