Category: Liharuoat

admin
29.06.2007

Lihakeitto

Keittoja tehtäessä vaikeinta on määrän arviointi ? usein tulee tehdyksi ruokaa "armeijakunnalle" kerralla. Mutta keittojen kohdalla tämä on oikeastaan melko onnekas sattumus, sillä jääkaapissa yön yli säilytetty ja uudelleen lämmitetty keitto tuntuu maistuvan entistä paremmalta.

Lihakeitto on yksi niistä kouluruuista, jotka maistuivat jo lapsena ja vanhemmiten siihen on syntynyt useampi kuin se perinteinen lähestymistapa. Seuraava ohje on suuntaa antava ja sillä saa aikaan sellaisen lapsillekin maistuvan peruskeiton, mutta jos ruokailijoina on lähinnä aikuisia, voi mielikuvitusta käyttää ja tarjota hieman lisää makuja.

1 1/2 kg naudan etuselkää tai rintaa ? myös ns. keittoliha käy
noin 2 l vettä
5 maustepippuria
5 valkopippuria
2 laakerilehteä
1 rkl suolaa
2 sipulia tai 1 iso purjo
4 porkkanaa
pala (noin 200 g) juuriselleriä
1 (noin 200 g) palsternakka
10 (noin 1 kg) perunaa
persiljaa hienonnettuna (sopivasti)

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää liha(t) kokonaisena. Anna kiehua muutama minuutti ja kuori vaahto pois. Lisää mausteet ja anna porista miedolla lämmöllä tunnin tai puolitoista. Tällä välin voit puuhailla kaikkea muuta.

Kun liha tuntuu kypsältä, nosta se pois ja paloittele sopiviksi suupaloiksi ? ellet käyttänyt valmiiksi paloiteltua lihaa. Paloittelun jälkeen laita lihat takaisin kattilaan, lisää paloitellut vihannekset ja anna porista kunnes vihannekset ovat kypsät. Tarvittaessa lisää vettä. Lopuksi tarkista maku ja suola ja ennen esille laittoa ripottele pintaan hienonnettu persilja.

admin
14.06.2007

Lihapyörykät

Lihapyörykät eli lihapullat maistuvat niin lapsille kuin aikuisillekin. Turhan usein lihapyöryköiden nälkä tulee taltutettua einespyöryköillä, joissa suoraan sanottuna ei ole makua juuri nimeksikään. Kotona itse tehdyt pyörykät taasen ovat herkullisen meheviä, joita voi lämmöllä muistella seuraavaan kertaan. Ajatus pyöryköiden valmistamisesta saattaa tuntua työläältä, mutta tosiasiassa niiden pyöräyttäminen käy hyvinkin nopeasti ? siksi tämäkin resepti on myös nopeiden ruokien kategoriassa.

500g paistijauhelihaa
1 sipuli
1 muna
1 dl korppujauhoa
1 dl maitoa tai kermaa
valkosipulia, suolaa, mustapippuria

Pyöryköiden valmistaminen aloitetaan sipulin silppuamisella. Tarvittaessa voidaan toki käyttää valmista silputtua sipulia, jota saa mm. kauppojen kylmäaltaista. Silputtu sipuli kuullotetaan öljytyllä pannulla siten että sipuli saa kaunista kiiltoa sekä hieman väriä pintaansa ja että keittiöön leviää herkullinen paistetun sipulin tuoksu.

Hienonnetun sipulin ottaessa lämpöä, laitetaan maito tai kerma suureen kulhoon ja lisätään sinne korppujauhot ja mausteet. Kun sipulit ovat valmiit, lisätään ne mukaan, sekoitetaan hieman ja lisätään vielä muna ja lopuksi jauheliha päälle.

Paras tapa sekoittaa ainekset keskenään on raa'asti paljaalla kädellä. Sekoitetaan kunnes taikina on tasaista ja sitten paistetaan pieni koekakku, jotta voidaan tarkistaa maku. Jos maku on kohdallaan, ruvetaan pyörittämään pieniä pullia suoraan pannulle ja pyöräytetään pannua välillä jotta pyörykät paistuvat joka puolelta. Aluksi pannu saa olla melko kuuma, mutta alkuruskistuksen jälkeen lämpöä voi hieman laskea 3 - 4 tasolle (asteikko 1 - 6). Jos pyöryköitä on tarkoitus tehdä suuri määrä, voidaan alkuruskistus suorittaa pannulla ja siirtää ne sitten öljyttyyn uunivuokaan ja kypsentää ne sitten uunissa.

Jos haluat valmistaa esim. kermakastikkeen kyytipojaksi, voi lisätä paiston loppuvaiheilla pannulle 2,5 dl kermaa ja anna pyöryköiden porista hetken soosin seassa. Tarkista suolan ja pippurin riittävyys ja eikun syömään. Näiden kanssa maistuu esim. keitetyt perunat tai perunasose.

admin
14.10.2006

Broileririsotto

Kun pitää olla oikein helppoa ja nopeaa, silloin kun kaupassa ehtii vain kääntymässä, tässä on oivallinen valinta. Jokaisessa kaupassa on rivikaupalla broilerisuikaileita ja pakastevihannessekoituksia tarjolla. Jos oikein mukavasti vielä käy, broileri on tarjouksessa eli viimeinen myyntipäivä on lähestymässä, silloin tämä käy vielä todella edulliseksi. Valmistukseen tarvitaan:

400 g (hunaja)marinoituja broilerisuikaleita
2 rkl öljyä
1 paprika tai pussi vihannessekoitusta
1 purjo tai sipuli
3 dl pitkäjyväistä riisiä
7 dl vettä
1 kanaliemikuutio
rouhittua mustapippuria
currya tai kurkumaa

Broilerisuikaileita on tarjolla monenlaista, joten ei sen tarvitse olla juuri hunajamarinoitua, olkoonkin että marinoimattomasta (Naturel) tulee helposti hieman mautonta tai sitten se vaatii hieman enemmän aikaa. Lapset eivät välttämättä pidä voimakkaasti maustetuista, joten niitä kannattaa käyttää varauksella.

Tuoreen paprikan voi korvata vihannessekoituksella, jolloin kannattaa ihan ulkonäön vuoksi varata sellaista jossa on paljon väriä, esim. paprikasekoitus on hyvä tai sitten sellaisia wokkisekoituspusseja.

Aloita laittamalla kasari tai kattila liedelle ja heitä sinne hyvä määrä öljyä. Ryhdy pilkkomaan purjoa/sipulia ja kun öljy on kuumaa, laita sipuli/purjo kuullottumaan. Lisää broilerisuikaleet ja liikuttele niitä välillä kunnes ne alkavat olla kypsiä. Lisää riisi ja anna riisin saada hieman rasvaa pintaansa ja sitten ala vähitellen lisäämään vettä. Tässä välissä on hyvä lisätä kana/kasvisliemikuutio ja jatkaa veden lisäämistä kunnes riisi on lopulta imaissut lähes kaiken. Muista liikutella aina välillä. Lopuksi lisää kasvikset, sekoita ja anna kasvisten sulaa ja lämmetä. Ennen tarjolle laittamista, tarkista maku ja mausta. Hieman mustapippuria, currya tai kurkumaa ja tarjoile.

admin
13.10.2006

Lihamakaronilaatikko

Tämä on lapsiperheiden (suosikki)ruoka numero yksi! Ei hevillä löydy sellaista lasta jolle ei lihamakaronilaatikko kelpaa, jos ei muuten niin riittävällä ketsupilla ryyditettynä. Aivan käden käänteessä tämä ei synny, mutta helppo ruokalaji on kuitenkin kyseessä ja kun laatikko muhii uunissa, sen ajan voi käyttää jotenkin muuten hyödyllisesti.

pussillinen makaronia (400 g)
1 keskikokoinen sipuli
öljyä tai voita
350-500 g naudanjauhelihaa
suolaa, valkosipulijauhetta ja mustapippuria maun mukaan
2 munaa
5 dl maitoa

1. Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan kypsiksi. Huuhtele lämpimällä vedellä ja valuta lävikössä. Kaada ne uunivuokaan (annokseen saa olla melko tilava vuoka).
2. Ruskista pilkottu sipuli öljytyllä pannulla. Kun keittiöön on levinnyt herkullinen paistetusn sipulin tuoksu ja sipulit ovat kauniin ruskeita, siirrä ne pannulta hetkeksi pieneen kulhoon/lautaselle.
3. Paista jauheliha kypsäksi paistinpannulla voissa tai öljyssä, lopuksi lisää ruskistettu sipuli ja mausta.
4. Sekoita munat ja maito keskenään ja kaada seos vuokaan makaronien päälle ja sekoita.
5. Kypsennä uunissa (200 astetta) noin 40 minuuttia. Aluksi voit pitää vuo'an päällä foliota parinkymmenen minuutin ajan ja lopun aikaa ilman foliota.
6. Kun laatikko on kypsää, anna sen jäähtyä ja vetäytyä hetken ja tarjoile.

Tämä risotto valmistetaan hitaasti rakkaudella, niin kuin aito italianen valmistetaan, siis aikaa (ja punaviiniä) kannattaa varata tämän ruokalajin valmistukseen. Valitse riisiksi mieluiten risottoriisi tai avorioriisi. Ohjeessa ei ole paljon mausteita, voit lisätä risottoon ripauksen suolaa ja pippuria, jos siltä tuntuu.

1/2 tl sahramia
1 sipuli
1 rkl öljyä
450 g risottoriisiä
100 g kinkkusuikaleita
n 1 l kanalientä (fondista tai liemikuutiosta)
50 g voita
50 g parmesanraastetta
persiljaa

1. Liuota sahrami tilkkaan lämmintä vettä
2. Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi mikrossa tai kattilassa
3. Kuutioi sipuli ja freesaa kuutiot öljyssä, lisää joukkoon riisit ja kuullota ne kiiltäviksi, lisää kinkkusuikaleet
4. Kaada iso kauhallinen kanalientä riisien joukkoon sekoita ja anna liemen imeytyä riiseihin, lisää lientä kauha kerrallaan riisiseokseen, sekoittele risottoa ja anna kaiken liemen imeytyä risottoon samalla kypsentäen riisit sopiviksi (al dente). Lisää sahrami suunnilleen valmistuksen puolivälissä.
5. Sekoita kypsän ruoan joukkoon voi ja juustoraaste ja viimeistele se persiljalla.

Koska risotto on hyvin vaaleaa väriltään, tarjoile sen kanssa lisäkkeeksi esim. syvänpunaisista kypsistä tomaateista tehtyä tomaatti-sipulisalaattia.

Broilerin rinta ilman nahkaa on proteiinirikasta ja sellaisenaan hyvin kevyttä syötävää. Se, mitä käärit mukaan kääröön, ratkaisee lopullisen energiapitoisuuden. Makua antavaa ja ateriaa täydentävän raaka-ainevalinnan ratkaisee omat mieltymyksesi. Ohjeessa on vain esimerkki kohtuullisen helposta ja kevyestä vaihtoehdosta.

4 kpl nahatonta broilerin rintafilettä (1/ruokailija)
4 rkl sitruunan mehua
1 tl sitruunapippuria
1 tl kuivattua rakuunaa tai tuoretta sopiva määrä

1 iso sipuli
200 g tuoreita (herkku)sieniä
1 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
1 dl kevyt creme fraichea

1. Laita broilerin rintafileet jokainen omaan folioonsa, mausta ne sitruunanmehulla, sitruunapippurilla ja rakuunalla, anna maustua hetki
2. Kuori ja lohko sipuli ja puhdista ja leikkaa sienet 2-4 osaan
3. Kuullota sipulilohkot ja ruskista sienet, mausta suolalla
4. Jaa sieni-sipuliseosta tasaisesti fileiden päälle ja kruunaa kokonaisuus lusikallisella kevyttä hapankermavalmistetta.

Hauduta ruokaa uunissa uunipannulla noin 20 min. ja tarjoile se keitetyn täysjyväriisin, perunapaistoksen tai/ja raikkaan vihersalaatin kanssa.

Mia
23.11.2005

Borssikeitto

Tämä keitto on alun alkaen venäläinen perinneruoka. Ruoka jakaa kansan kokolailla kahtia: toisille se on herkkua toisille varsinainen piina. Mielestäni Borssi(Bortschkeitto)kannattaa kokeilla ainakin kerran, jos ei muuten, niin sitten ainakin tiedät, kumpaan joukkoon kuulut ja samalla saat vaihtelua ruokavalioon. Keitto on myös kohtuullisen kevyttä ruokaa, joka kuitenkin täyttää vatsan tehokkaasti. Tässä ohjeessa käytän oikotietä lihan suhteen, joskin keiton valmistaminen keittolihasta pitkällä kaavalla olisi sitä perinteitä kunnioittavaa ruoanvalmistusta.

300 g naudanlihasuikaleita (tai kiireen iskessä nakkeja)
1 rkl öljyä
1,2 l vettä
1-2 kpl lihaliemikuutioita
(suolaa)
2 laakerinlehteä
Noin 8 kpl kokonaisia mustapippureita
100 g sipulia
300 g valkokaalia
300 g punajuurta
200 g perunaa
1 maustekurkku

1.Ruskista lihasuikaleet ja öljyssä, lisää joukkoon vesi ja mausteet, jätä hautumaan miedolle tulelle kannen alle
2. Kuori ja suikaloi kaikki kasvikset ja lisää ne keittoon, keitä keitto kypsäksi
3. Lisää lopuksi joukkoon suikaloitu maustekurkku ja kuumenna keitto höyryävän kuumaksi

Tarjoile keitto smetanan tai kevytsmetanan kanssa.

Nami, nami, tässä helppo ja herkullinen pastaohje, varsinkin, jos on suolaisen nälkä. Näin tästä yhden version jossakin "kokki TV-ohjelmassa" ja kokeilin siitä oman versioni. Tässä tulos! Testaan tästä ohjeesta myös vegeversion, jonka tuon myöhemmin keittokirjaan!

400 g kierremakaronia tai vastaavaa
Vettä
Suolaa

1 sipuli
1 rkl öljyä
400 g (broilerin) jauhelihaa
1 prk valmiiksi maustettua italialaista tomaattikastiketta (tai tomaattimurskaa, pyrettä ja mausteita)
noin 100 g fetajuustoa
2-4 Valkosipulin kynttä
1/2 tl mustapippurirouhetta
1 tl kuivattuja yrttejä, esim. oreganoa, basilikaa tai vastaavaa yrttiseosta

1. Laita pastan keitinvesi kuumenemaan
2. Kuori ja kuutioi sipuli ja freesaa kuutiot öljyssä
3. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista se kevyesti, lisää joukkoon tomaattikastike ja mausteet
4. Hauduta kastike kypsäksi ja keitä pasta suolalla maustetussa vedessä
5. Sekoita kastike ja kypsät valutetut makaronit isossa kattilassa, lisää joukkoon murennettu fetajuusto ja kuumenna liedellä höyryävän kuumaksi. Jos kastike tuntuu kovin kuivalta, lisää joukkoon vähän kasvislientä.

Tarjoile jauheliha-fetapasta joko sellaisenaan tai esim. salaatin kanssa, jossa on minitomaatteja, punasipulia, tuoretta kurkkua, oliiveja ja amerikansalaattia. Myös parmesanraaste sopii kruunaamaan pastan kuin pastan!

Mia
17.11.2005

Aasialainen kananuudeli

No niin, tässä on vihdoinkin ehkä tämänhetken suosituimpia ruokalajeja (kestosuosikin, pizzan lisäksi). Nuudeliruoat ovat kieltämättä hurmaavia ja kohtuullisen helppoja valmistaa. Tässä ohjeessa käyttämäni mausteet ovat yksinkertaiset. Jos haluat tutustua paremmin esim. Thairuokien valmistamiseen, suosittelen käymään Thaikaupassa (jos paikkakunnallasi on sellainen). Sieltä saat ystävällistä opastusta mitä erilaisempien mausteiden ja soosien käytössä.

300 g aasialaisia nuudeleita (ei niitä annospikanuudeleita)
1 rkl ölyä
500 g tuoreita tai pakastekasviksia, mieluiten aasiamixiä
400 g broilersuikaleita
1/2 dl soijakastiketta
1 dl sweetchilikastiketta
2 dl kookosmaitoa
1-2 valkosipulia
1/2 tl pippurirouhetta
(suolaa)

1. Keitä nuudelit pakkauksessa olevan ohjeen mukaan
2. Freesaa kasvikset ja ruskista ja kypsennä broilerit tilkassa öljyä. Jos käytät tuoreita kasviksia (osittain tai kokonaan), suikaloi ne tai viipaloi ne melko ohuiksi suikaleiksi, jolloin ne kypsenevät helposti kovan kypsiksi öljyssä
3. Sekoita joukkoon nuudelit ja mausta ja kuumenna ruoka

Tämä ruokalaji ei mielestäni vaadi juurikaan lisäkkeitä, koska se sisältää tasapainoisesti erilaisia raaka-aineita. Voit halutessasi viimeistellä ruoan paahdetuilla pähkinöillä. Mielestäni parhaita ovat paahdetut cashewpähkinät, nam!

1.

Mia
14.11.2005

Jauhemaksapihvit

Tässä on viikon perinneruoka. Jauhemaksapihvit on varmasti melko harvinainen ruokalaji nykyään. Kun vielä toimin ravintolapäällikkönä noin seitsemän vuotta sitten, muistan, että tämä oli hyvin monen asiakkaani lempi lounasruoka. Itse en ole sisäelinfani, mutta voisin kuitenkin kuvitella syöväni joskus nimenomaan jauhemaksapihvejä herkullisen, jauhoisista perunoista tehdyn täyteläisen muusin kanssa.

350 g perunoita
100 g sipulia
1 rkl öljyä
500 g jauhettua maksaa
2 kananmunaa
1/2 tl valkopippuria
2 tl suolaa
Voita tai margariinia paistamiseen

1. Kuori ja raasta peruna ja kuori ja hienonna sipuli ja freesaa se öljyssä
2. Sekoita perunaraaste, freesattu sipuli, jauhettu maksa ja kananmunat tasaiseksi seokseksi, mausta seos
3. Paista pieni koepihvi pannulla ja tarkista maku
4. Paista pihvit kypsiksi ohukaispannulla voissa tai margariinissa

Tarjoile jauhemaksapihvit herkullisen perunamuusin ja raikkaan puolukkahillon kera. Lisäkkeeksi sopii esim. vihreä salaatti, jossa on lisäkkeenä marinoituja kantarelleja. Tällaisessa ateriassa on jonkinlaista tarunomaista, perisuomalaista metsän taikaa.

1 2 >>

Keittokirja auttaa sinua arkipäivän ruokalistasuunnittelussa. Voit valita päivän ruaksi reseptien joukosta mieleisesi ruokalajin tai noudattaa keittokirjan päivittäisiä ehdotuksia, jolloin varmistat ruokavalion monipuolisuuden. Keittokirjan reseptit on laadittu siten, että jokainen osaa varmasti valmistaa kunkin ruokalajin. Reseptien yhteydessä on myös usein vinkki, joka helpottaa ruokalajin onnistumista ja estää sudenkuopat. Valitse ruokalaji jo edellisenä päivänä ja tee samalla itsellesi kauppalista, jolloin myös kaupassa käyntisi helpottuu!

Search

XML Feeds

blogging soft