Mia
07.11.2005

Pasta-ratatouille

Välimeren ruokavaliota pidetään eniten terveyttä edistävänä ruokavaliona koko maailmassa. Oliiviöljy sekä runsas kasvisten ja hedelmien käyttö on välimeren ruokien oleellinen osa. Uskon, että ruokakulttuurissa ilmenevät arvot vaikuttavat myös terveellisyyteen. Yleensä näissä maissa syödään kotona yhdessä kunnon aterioita, rasvaisten ja terveyttä estävien pikaruokien syöminen on harvinaisempaa. Pasta-ratatouillessa on vaikutteita ranskalaisesta ja italialaisesta ruokakulttuurista. Ohjeessa olevat kasvisten määrät ovat "noin määriä". Voit muutella ja varioida niitä omien mieltymystesi mukaan.

250 g täysjyväpastaa, esim. fusilleja tai falafelleja
(keittämiseen vettä ja suolaa, viimeistelyyn oliiviöljyä)

250 g munakoisoa
250 g paprikaa
250 g kesäkurpitsaa
100-200 g sipulia
2 rkl oliiviöljyä
2 prk säilöttyjä tomaatteja
1 kasvisliemikuutio
2 tl provencen maustetta tai italialaista mausteseosta
3 valkosipulinkynttä
(suolaa)
Tuoretta basilikaa

1. Keitä pasta, valuta se ja lisää joukkoon ruokalusikallinen oliiviöljyä
2. Kuori ja pilko kaikki kasvikset
3. Freesaa öljyssä sipuli sekä kaikki kasvikset ja lisää joukkoon kuutioidut säilyketomaatit, mausta seos ja hauduta se kypsäksi
4. Lisää joukkoon kypsä pasta ja viimeistele ruoka tuoreella basilikalla

Tarjoile ruoka tuoreen parmesanraasteen kera. Voit käyttää tätä ruokalajia myös lisäkkeenä vaikkapa pihvin tai grillatun broilerinrinnan kera.

Trackback address for this post

Trackback URL (right click and copy shortcut/link location)

No feedback yet

Leave a comment


Your email address will not be revealed on this site.

Your URL will be displayed.
(Line breaks become <br />)
(Name, email & website)
(Allow users to contact you through a message form (your email will not be revealed.)

Keittokirja auttaa sinua arkipäivän ruokalistasuunnittelussa. Voit valita päivän ruaksi reseptien joukosta mieleisesi ruokalajin tai noudattaa keittokirjan päivittäisiä ehdotuksia, jolloin varmistat ruokavalion monipuolisuuden. Keittokirjan reseptit on laadittu siten, että jokainen osaa varmasti valmistaa kunkin ruokalajin. Reseptien yhteydessä on myös usein vinkki, joka helpottaa ruokalajin onnistumista ja estää sudenkuopat. Valitse ruokalaji jo edellisenä päivänä ja tee samalla itsellesi kauppalista, jolloin myös kaupassa käyntisi helpottuu!

Search

XML Feeds

free blog tool